Euroopan journalistiliitto arvostelee Suomen Kuvalehden valokuvaajan Markus Pentikäisen saamaa tuomiota. Liitto painottaa, että kuvaaja teki työtään Smash Asem -mielenosoituksessa.
Helsingin käräjäoikeuden mielestä kuvaaja syyllistyi niskoitteluun, koska hän ei totellut poliisin käskyjä. Häntä ei kuitenkaan tuomittu rangaistukseen.
"Tämä on kauhistuttava päätös maassa, jossa sananvapauden tila on yksi parhaimmista. Päätös sotii Euroopan ihmisoikeussopimusta vastaan", sanoo liiton yleissihteeri Aidan White. "Kun journalisti tekee työtään väkivaltaiseksi muuttuvassa mielenosoituksessa, ei voi olla niin, että hänen katsotaan toimivan rikollisesti, kun hän vain suorittaa työtehtäviään."
Whiten mielestä Suomen hallituksen pitäisi tehdä kokonaisvaltainen tutkimus tapahtumista ja vakuuttaa jälleen tiedotusvälineille, että niillä on täydet mahdollisuudet raportoida mielenosoituksista ja muista julkisista tapahtumista.
Aiemmin tällä viikolla myös Kansainvälisen lehdistöinstituutin (IPI) Suomen ryhmä paheksui
käräjäoikeuden päätöstä.
(Helsingin sanomat)
16 Henkilölle ehdollista (pisin tuomio puoli vuotta) ja 42 hengelle sakkoja. 14 henkilön kohdalla syytteet hylättiin ja 2 jätettiin rangaitsematta.
Tuomiolauselmat (76 sivua) löytyvät osoitteesta
http://www.oikeus.fi/uploads/mbe0qojy.pdf
Ja itse tuomio (96 sivua)
http://www.oikeus.fi/uploads/0r80s3.pdf
"Se, että kiinniotetut ovat joutuneet tekemään tarpeitaan lukuisien muiden henkilöiden läsnä ollessa linja-auton lattialle kädet penkkiin kahlittuina rajavartiomiesten avustamana, ei ole hyväksyttävää. Se on mielestäni ollut vähintään viranomaistoiminnalta vaadittavan hienotunteisuuden vastaista. Käsitykseni mukaan tällaista tilannetta voidaan hyvin perustein pitää nöyryyttävänä. Selvityksestä ei ilmene estettä esimerkiksi sille, että kiinniotettuja olisi siirretty nopeammin varsinaisiin säilytystiloihin, jolloin tällaisilta tilanteilta ilmeisestikin olisi vältytty."
Oikeusasiamiehen selvitys kokonaisuudessaan löytyy täältä , sekä PDF-muodossa täältä.
Smash ASEM -mielenosoitus ja sen jälkimainingit
Neuvoja Smash Asemissa syytetyille
SMASH ASEM! - Usein kysytyt kysymykset
Lehdistötiedote 10.9.2006 Mielenosoittajat: Poliisi ei suostunut yhteistyöhön
