Me haluamme kaiken!

Ongelma ei ole yksin ihmisoikeuksien puute Kiinassa, Vietnamissa tai Burmassa. Ihmisoikeudet voi yhdistää kasvavaan taloudelliseen eriarvoisuuteen vain, jos jatkuva talouskasvu antaa myös köyhimmille toivoa paremmasta. Näin on siis länsimaissa, mutta tämä resepti ei ole yleismaailmallinen. öljyn tuotantoa ei voida enää juurikaan nostaa nykytasolta, ja ympäristön kantokyky on jo nyt loppumassa. Sen ymmärtävät myös Kaukoidän autoritääristen valtioiden johtajat, jotka eivät ole ottaneet minkäänlaisia askeleita lisätäkseen kansalaistensa oikeuksia viimeisten 15 vuoden aikana. Tässä suhteessa pikemminkin Eurooppa tulee lähestymään Kaukoitää kuin toisinpäin. Esimakua tulevista .vakauttamistoimista. tarjoavat biometriset passit, sähköpostin viestintäsalaisuudesta luopuminen, kaikkialle tunkeutuvat valvontakamerat ja FPS:n ja Falck/Group 4:n kaltaiset yksityiset valvontayritykset. Oma valtaeliittimme on selvästi myös ymmärtänyt, että kulutusjuhla ei tule jatkumaan ikuisesti. He eivät kuitenkaan meidän tavoin ehdota ratkaisuksi taloudellista tasa-arvoa ihmisoikeuksia täydentämään, vaan näiden molempien unohtamista.

Emme usko mihinkään .länsimaalaisten etuoikeuksiin., joita pitäisi säilyttää jakamalla murusia kehitysmaiden köyhille kehitysapuna ja ostamalla reilun kaupan tuotteita. Emme halua ommella urheilukenkiä dollarin päiväpalkalla, mutta emme myöskään halua istua vuodesta toiseen työvoimatoimiston kursseilla oppimassa .brändäämään itsemme. osaamistalouden tarpeisiin. Emme usko, että nykyjärjestelmän ongelma on .kansallisten intressiemme. ohittaminen, koska meillä ei yksinkertaisesti ole mitään yhteisiä intressejä Suomen ja Euroopan valtaeliitin kanssa. Maailmantalouden työnjako jälkiteollisiin ja likaisen työn maihin ei ole kenenkään etu, eikä häpeä oman maansa eliitin ylläpitämän asian tilan vuoksi ole mielekästä elämää. Siksi meillä on enemmän yhteistä Kiinassa päivittäin mellakoivien pienviljelijöiden ja hikipajojen työläisten kanssa kuin vallanpitäjien kanssa, tai heidän kanssaan jotka kahlitsevat protestinsa raameihin joissa vallanpitäjät pitävät niitä vaarattomina.

Vuoden 2004 aikana eri puolilla Kiinaa tapahtui yli 60 000 mellakkaa, mielenosoitusta ja protestia, ja sittemmin tahti on vain kiihtynyt. On selvää, että Kiinan järjestelmä on romahtamassa, ja sen myötä mahdollisesti myös koko nykyinen kahden kerroksen talousjärjestelmä. Emme voi puhua Kiinan pienviljelijöiden puolesta emmekä tiedä mitä vaihtoehtoa Kiinan köyhälistö on meille juuri nyt tarjoamassa, mutta se ei estä meitä tarjoamasta heille kättämme ja tuomasta esiin omaa vaihtoehtoamme. Länsimaiden vasemmisto on sairastunut todellisen solidaarisuuden ja utopistisen ajattelun puutteeseen ja neuroosiin jossa tuomitaan kaikki totunnaisesta järjestyksestä poikkeavat poliittisen protestin muodot. Toki mekin vaadimme ihmisoikeuksia laittomille siirtolaisille ja paljon muita uudistuksia, mutta se ei tarkota, että emme haluaisi myös tuhota kapitalismia, järjestelmää jossa pääoman pyrkimys itsensä uudistamiseen ja kasvattamiseen murskaa alleen kaiken muun inhimillisen paitsi ahneuden. Haluamme kapitalismin sijasta elämän, jossa kaikki antavat mahdollisuuksiensa mukaan ja kaikki saavat tarpeittensa mukaan, ympäristön kantokyky huomioiden. Haluamme suoran demokratian, joka ei tarkoita valintaa tuskin toisistaan erotettavissa olevien puolueiden välillä neljän vuoden välein, vaan suoraa päätäntävaltaa asuinalueemme ja työpaikkamme asioihin. Haluamme kaiken!

Dongzhou koalitio

(6.-7.12.2005 Kiinan etelärannikolla sijaitsevan 10 000 asukkaan Dongzhoun kylän pienviljelijät taistelivat Kiinan kansanarmeijaa vastaan protestoidakseen maidensa haltuunottoa vastaan. 10-20 kyläläistä tapettiin).